Custom kiekot sekä markkerit

Kustomointeja toteuttaessamme, käytämme UV-Painatusta. Tekniikan avulla pystymme toteuttamaan painatukset jopa valokuvan tarkkuudella, riippuen alkuperäisen materiaalin tarkkuudesta. Tarkkuuteen sekä painettavan kuvan kokoon vaikuttaa painettavan kohteen pinnan tasaisuus. Esim. puttereiden muodot ovat pääsääntöisesti riittävän tasaisia täyden alueen tulostukseen, mutta reilusti loivemmalla reunaviisteellä olevat pituus driverit ovat haasteellisempia painatuksen kannalta. Drivereissa saattaa kiekon keskipisteen ja reunan välillä olla korkeuseroa jopa yli 3mm, jolloin reunojen tulostustarkkuutta ei pystytä takaamaan.

Painatuksen onnistuu toteuttaa teoriassa kaikkiin kiekkojen muovityyppeihin. Luonnollisesti pehmeän muovin painatukset ovat kestoltaan heikompia johtuen muovista ja sen kestävyydestä. Myös läpinäkyviin tai värillisiin muoveihin painaminen onnistuu käyttämällä valkeaa pohjaväriä painettavan kuvan alla.

Käytössämme olevassa laitteistossa löytyy 6/0 CMYK+WHITE+VARNISH järjestelmä. Tämän avulla kykenemme tuottamaan myöskin värillisiin kiekkoihin värikuvitusta valkoisen värin avustuksella. Lisäksi voimme lisätä lakka kerroksen, jolla saamme luotua “3D-efektin” tulosteen pintaan.

Custom- sekä seuravaatteet

Neliväripainatuksiin käytössämme on Mutoh ValueJet 628. ValueJet 628 on Mutohin 8-kanavainen tulostin. Tulostusnopeudet aina 12,5 m²/h asti. Materiaalin maksimileveys 630 mm.

  • Tehokas 8-kanavainen pöytätulostin takaa tarkan värin tulosteeseen
  • Lyömätön tulostuslaatu i² – Intelligent Interweaving -teknologian avulla
  • Kestävät tulosteet Mutoh Eco Ultra väreillä
  • Tuotantonopeudet 3 – 12,5 m²/h
Yksivärisiin logoihin sekä teksteihin käytämme SUMMACUT D60-R- tarraleikkuria. Leikkuri tekee äärettömän tarkkaa työtä myös pienissä yksittyiskohtaisissa kuvissa ja kirjaimissa.
Toimintavarma ja tarkka rullaleikkuri max 66cm leveiden materiaalien muotoon leikkaamiseen.

  • Työstettävän materiaalin leveys: 7-66cm
  • Nopeus: 1130 mm /sekunnissa
  • Teräpaino 0-400g
  • Opos X, leikkuumerkkien tunnistus, viivakoodin tunnistus (perusmateriaalit, laminoidut, heijastavat, holografiset ja peilaavat pinnat)

Lopullisesta viimeistelystä vastaa Siser TS One-lämpöprässi.TS-One® on ammattimaiseen käyttöön tarkoitettu lämpöprässi. Se soveltuu erinomaisesti Siserin lämpöprässättävien materiaalien kiinnittämiseen useimmille tekstiileille.

Laite on ns. kääntyvää mallia, mikä takaa tasaisen puristuksen koko levyn alueelle. Laitteessa on digitaalinäyttö ja ajastin hälytysäänellä. Siinä on säädettävä puristuspaine ja vaihdettavat lakkipäät sekä pienemmät levyt. Painolevyjen koko on 38cm x 50cm. Paino 46 kg.

– Ammattimaiseen käyttöön tarkoitettu lämpöprässi koossa 38 x 50 cm
– Soveltuu erinomaisesti Siserin lämpöprässättävien materiaalien kiinnittämiseen tekstiileille
– Kääntyvä malli takaa tasaisen puristuksen
– Digitaalinäyttö ja ajastin hälytysäänellä
– Säädettävä puristuspaine ja vaihdettavat lakkipäät sekä pienemmät levyt
– Meillä myös lakkipaletti

Hyväksytyt tiedostomuodot

Hyväksymme seuraavat tiedostomuodot painatustöihin:
SVG. PSD. AI. JPEG. PDF. PNG. EPS.

Tekijänoikeudet sekä tuotevastuu

Tilaajat ovat itse vastuussa painettavan materiaalin tekijänoikeuksista sekä vastuusta. Star Frame Frisbeegolf ei ota kantaa grafiikoihin tai niiden alkuperään.

Virheellisyys ja tekninentuki

Mikäli tuotteesta löytyy painoteknisiä virheitä, viipymättä yhteys asiakaspalveluumme. Tarkastamme tuotteet aina painatuksen jälkeen ennen lähettämistä asiakkaalle.

Tekninen tukemme palvelee sähköpostitse myynti@starframe.fi